Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2022.

Muuttuva todellisuus

Kuva
Elämme hyvin jänniä aikoja. Monet, sekä yhteiskunnalliset että globaalit ilmiöt, ovat viimeisten vuosien aikana muuttuneet aivan hölmöläisten saduiksi tai teatterin yli vedetyksi farssiksi. Ikään kuin koko todellisuutemme olisi muuttumassa ja tämä näkyy absurdeina maailman ilmiöinä. Itse asiassa todellisuus muuttuu koko ajan, me emme vain välttämättä huomaa sitä tapahtuvan. Osa ihmisistä on huomannut tämän saman farssi-ilmiön kuin minäkin, osa taas ei ole ja jatkaa eloaan sen kummemmin ihmettelemättä mitään. Voihan se olla, että ehkäpä sittenkin jotkin asiat tuntuvat oudoilta tai jopa epäloogisilta ihan vähäsen, mutta asiaa ei haluta tai jakseta miettiä sen enempää. Luotetaan vaan siihen, että joku toinen ihminen tietää paremmin ja kertoo, mikä on meille hyväksi. Minulla on aina ollut sellainen perusasetus kyseenalaistaa kaikki, mitä minulle tuodaan. Ennen kyseenalaistaminen oli lähinnä luettuun, nähtyyn tai kuultuun perustuvaa. En uskonut muiden tuomaa tietoa oikein millään ja sen muu

Kohti pimeyttä ja varjoja

Kuva
Olen tässä viime vuosien aikana törmännyt muutamaan otteeseen sellaiseen uskomukseen, että esim. työskenteleminen enkeleiden kanssa, astrologia, erilaiset korttitulkinnat, energiahoidot, meditaatio sekä mm. oman, sisäisen voiman käyttö ovat pimeiden, demonisten voimien vallassa olevaa maaperää. Ja että mm. nämä yllä mainitut "harrastukset" toimivat ns. eksyttäjinä, jottet vain löytäisi todellista yhteyttä luojaan ja alkulähteeseen ja samalla leikit vaarallisten pimeyden voimien kanssa. Olen kuullut tämän uskomuksen ainoastaan jotain uskontokuntaa edustavan suusta, tietoisuuteeni ei ole vielä ilmaantunut muita yhdistäviä tekijöitä tämän uskomuksen omaaville henkilöille. Perusteluna tälle on sanottu se, että niin sanotaan pyhässä kirjassa ja sitten on siteerattu ko. kirjasta jotain kohtia, joissa näin väitetään sanottavan. Tarkastelen tätä asiaa puhtaasti pienen lapsen tavoin: avoimesti ihmetellen, kysellen ja ajatellen. Ensinnäkin, itsessäni herättää kummastusta se, että miks