Muuttuva todellisuus

Elämme hyvin jänniä aikoja. Monet, sekä yhteiskunnalliset että globaalit ilmiöt, ovat viimeisten vuosien aikana muuttuneet aivan hölmöläisten saduiksi tai teatterin yli vedetyksi farssiksi. Ikään kuin koko todellisuutemme olisi muuttumassa ja tämä näkyy absurdeina maailman ilmiöinä. Itse asiassa todellisuus muuttuu koko ajan, me emme vain välttämättä huomaa sitä tapahtuvan. Osa ihmisistä on huomannut tämän saman farssi-ilmiön kuin minäkin, osa taas ei ole ja jatkaa eloaan sen kummemmin ihmettelemättä mitään. Voihan se olla, että ehkäpä sittenkin jotkin asiat tuntuvat oudoilta tai jopa epäloogisilta ihan vähäsen, mutta asiaa ei haluta tai jakseta miettiä sen enempää. Luotetaan vaan siihen, että joku toinen ihminen tietää paremmin ja kertoo, mikä on meille hyväksi.

Minulla on aina ollut sellainen perusasetus kyseenalaistaa kaikki, mitä minulle tuodaan. Ennen kyseenalaistaminen oli lähinnä luettuun, nähtyyn tai kuultuun perustuvaa. En uskonut muiden tuomaa tietoa oikein millään ja sen muut yleensä huomasivatkin. Minun piti itse hakea se sama tieto jostakin ja sitten vasta ehkä uskoin asian. Pidin itseäni älykkäämpänä kuin muut. Tällainen asetelma oli uuvuttava niin minulle kuin minun kanssani tekemisissä olevillekin. Olin rasittava besserwisser. Onneksi myöhemmin ymmärsin, ettei minun tarvitse korostaa itseäni eikä "erinomaisuuttani" kenellekään, sillä oikeassa seurassa tulen kuulluksi ja nähdyksi kyllä muutenkin. Tärkeintä on se, että kelpaan ja riitän itselleni ilman pyrkimystä täydellisyyteen.

Olen hyödyntänyt tätä kyseenalaistamisen taitoani paljon enemmän vasta viime vuosina ja aivan eri tavalla kuin aiemmin. Nimittäin sillä tavalla, että kyseenalaistan omatkin ajatukseni ja uskomukseni. Avoimen mielen avulla kaikkea voi tarkastella ja kyseenalaistaa. Lisäksi olen kehittynyt siinäkin, etten automaattisesti torppaa kenenkään muun ulkopuolisen tuomaa tietoa, vaan suhtaudun siihen maltillisesti; miettien, miksi tämä asia tuodaan minulle ja mitä siitä voin oppia. Isona erona entiseen on myös se, että minun oppaanani tässä muuttuvan todellisuuden maailmassa toimii nykyään oma intuitioni ja sydämeni, toki järki myös matkassa sopivasti. On se intuitio ennenkin toiminut, mutta minä en silloin halunnut tai osannut kuunnella sitä. Halusin uskoa, että tuntemukseni ovat vain harhaa, ja että asiat ovat niinkuin haluaisin niiden olevan. Olin hyväuskoinen hölmö.

Viime vuosina olen alkanut näkemään metsää puilta. Olen huomannut, kuinka meitä ihmisiä yritetään ohjailla milloin minkäkinlaisilla mielikuvilla johonkin tiettyyn suuntaan. Yhtenä hyvänä esimerkkinä tästä toimii lääketeollisuus: se nähdään ihmishenkiä pelastavana alana, saadaanhan me lääkkeitä moniin tauteihin. Mutta kun tarkastellaan lääkkeitä vähän tarkemmin, niin suurin osa lääkkeistä ei poista tautia tai pure taudin juurisyyhyn, vaan poistavat tai lievittävät ainoastaan oireita. Tauti on ja pysyy. Poikkeuksena ovat jotkut antibiootit, niillä moni bakteeriperäinen tauti paranee/helpottaa. Jos minä haluaisin voida paremmin, niin järkevintä olisi paneutua taudin juurisyihin eli siihen, mistä syystä tauti on tullut ja miten juurisyytä voidaan hoitaa. Mitä luonnonmukaisempi hoitokeino on, sen parempi. Lääkkeet ovat vain pikaliimaa oireilevalle.

Uskon, että tämä hölmöläistouhu on niin absurdia nykyään siksi, jotta huomaisimme sen olevan juuri sitä: hölmöläissatua. Kysymys kuuluukin: Koskahan ihmiset ymmärtävät, että he itse ovat muutoksen avain? Muutos lähtee aina yksilöstä. Voimme milloin tahansa alkaa tekemään päätöksiä sekä oman elämämme suhteen, mutta myös yhteistyöllä muiden kanssa kansakuntana.

Kuinka erilaisissa todellisuuksissa me ihmiset voimme elääkään, se on aina niin ihmeellistä huomata. Toinen tekee niin kuin sanotaan eikä halua missään nimessä erottua joukosta. Sitten taas toinen ei tottele muiden sanomisia, vaan tekee kuten tahtoo eikä välitä siitä, että eroaa joukosta. Tunnistatko itsesi jommasta kummasta? Vai oletko jotain siltä väliltä? Ulkopuolelta? Erilaisuus on rikkaus, sanotaan. Joo, onhan se niinkin. Minä uskon, että me tarvitsemme rinnakkaistodellisuuksia, jotta voimme löytää kulloinkin sen itselle sopivan todellisuuden. Itse löysin oman, nykyisen todellisuuteni juurikin peilaamalla tuota absurdia farssia, josta näin välillä väläyksiä omassa todellisuudessani. Peilauksen kautta sain vahvistuksen siitä, että on parempi vain luottaa omaan havainnointi- ja harkintakykyynsä sekä intuitioonsa, sillä teatteriesiintyjät ovat osa illuusion tekijöitä.

Siitä päästäänkin seuraavaan blogini aiheeseen, peileihin. Kuten vanhoissa Peukaloisen retket-sarjassa aina lopuksi sanottiin: "…mutta siitä kuulette lisää ensi kerralla!"

Rakkaudella

Hanna ❤️