Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2022.

Kaikuja menneisyydestä

Kuva
Olen saanut kunniatehtävän puhdistaa sukuni käsittelemättä ja kohtaamatta jääneitä traumoja. En ole tätä tehtävää muistaakseni pyytänyt itselleni, mutta olen kuitenkin ottanut haasteen vastaan niiden traumojen kohdalla, joiden olen tiedostanut olevan olemassa. Vaikka käsittelenkin noita entisaikojen traumoja, se ei tarkoita sitä, että eläisin menneisyydessä. Nämä traumat kulkevat suvussa eteenpäin jälkipolville niin kauan, kunnes joku on valmis katkaisemaan kierteen; tiedostamaan ja kohtaamaan ne kipeät tunteet, jotka esivanhemmilta jäivät kohtaamatta, syystä tai toisesta. Eli jokin esivanhempani trauma tulee esille tässä hetkessä, jossain muodossa, omassa elämässäni. Usein tällainen syvä sukutrauma nostaa päätään pitkin elämää; samat teemat toistuvat, kunnes saan siitä kiinni, mikä on teeman taustasyy. Tunteet varastoituvat kehoomme. Kun tunnetrauma sitten aktivoituu, kehomme alkaa oireilemaan, esim. kivun avulla, yrittäen kertoa meille, että kuuntelisimme kehoamme ja antaisimme sille

Voiko fiktio muuttua faktaksi?

Kuva
  Tiedämme varmaankin kaikki nämä eräässä kasvoniteessä esiintyvät riippumattomat faktantarkastajat, vai kuinka? Ainakin monelle, eri lähteistä materiaaleja jakavalle tai yhteiskunnan johtohenkilöiden mielestä "vääriä" tai kiellettyjä sanoja käyttävälle henkilölle nämä tarkastajat ovat tulleet hyvin tutuiksi estäen ko. henkilöä jakamasta uudellaan ns. "väärää tietoa" panemalla hänen tilinsä tarkempaan seurantaan, jäähylle tai jopa poistoon. Laitoinpa edellisessä lauseessa tieto-sanan lainausmerkkeihin, koska kyseenalaistan aina uuden tiedon paikkansapitävyyden. Miksi minä sitten kyseenalaistan uuden tiedon paikkansapitävyyden? Siksi, koska se ei automaattisesti ole heti ja välittömästi faktaa minulle. Meillä jokaisella on omien elämänkokemustemme kautta muodostunut uniikki tietopankki, joka muokkautuu uusien kokemusten ja havaintojen kautta. Meidän aiemmat kokemuksemme ovat värittyneet meidän tunteidemme ja aistimustemme sekä usein vanhemmiltamme opittujen mallien k

Aamuinen oppiläksy

Kuva
Tänä aamuna olin jostain syystä ärtynyt. Omilla aamutoimillani olin kuin unessa, en oikein saanut itseäni hereille. Unisuus ja ärtyisyys johtui varmastikin siitä, että jouduin heräämään taas vähän aikaisemmin kellon soittoon enkä saanut herätä omaan tahtiini. Tosin aina en ole ärtyisällä päällä aamuisin. Useimmiten on ihan kivaa herätä ennen muuta perhettä, olla omassa rauhassa ja hiljaisuudessa. Mutta tänä aamuna olisin tosiaan halunnut jäädä jatkamaan unia. Menin herättämään poikaani aamutoimille, jotta kerkeäisimme ajoissa bussiin ja päiväkotiin. Tavoilleen uskollisesti hän halusi äidin syliin, josta voi kivasti aamunsa aloittaa. Sitten hän meni potalle. Aamupissan tehtyään hän tuumasi, että tekee myös isomman hädän. No, mikäs sen hienompaa, että näin tapahtuisi, onhan se hyvä merkki, että suoli toimii heti aamusta. Mutta kun se ei nyt vaan sopinut minun pirtaani sitten millään. Aloin huolehtimaan sitä, että kerkeämmekö bussiin lainkaan, jos hän alkaa tekemään asiaansa oikein ajan k

Politiikkako tabu?

Kuva
  "Politiikkako tabu?", ihmettelen kirjoitukseni otsikossa. Tarkoitan tällä kysymyksellä sitä, että onko politiikka kielletty puheenaihe ihmisten välisissä, jokapäiväisissä vuorovaikutustilanteissa (lukuunottamatta nykyisiä ammattipoliitikkoja)? Viime vuosien aikaisten empiiristen sekä teoreettisten havaintojeni ja tutkimusteni perusteella totean, että valitettavasti näin on. Mutta miksi näin on? Miksi esim. hyvin monessa someryhmässä mainitaan säännöissä ihan erikseen, että ryhmässä on kiellettyä puhua politiikasta (usein myös uskonnosta) tai mainostaa poliittiseen toimintaan liittyvää asiaa? Syyksi on monesti kerrottu, että koska tämä puheenaihe aiheuttaa paljon eripuraa ja riitaa ihmisten välille. Sinänsä ymmärrän perustelut kiellolle, koska kukapa nyt riidellä tykkäisi? Mutta mitä se kertoo laajemmin tarkasteltuna ihmiskunnan tilasta, jos keskusteluaiheita täytyy laittaa kieltolistalle? Koen sen kertovan siitä, ettemme osaa keskustella rakentavasti, toisia kunnioittaen ja