Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2024.

Ahdistusta ja anarkiaa

Kuva
  Aina välillä koen sellaista epämääräistä ahdistusta, jonka syy ei selviä, ainakaan heti. Tänäänkin olen tuntenut sen tuntemuksen, kun en oikein jaksaisi mitään, ja sitten, kun kuulostelen sisintäni, huomaan olevani hyvin uupunut ja ahdistunut. Ahdistus kouraisee rintaa siten, että on jotenkin vaikeampaa hengittää. Uupumus on vain sitä, etten jaksaisi arkisia ja toistuvia rutiineja, vaan kaipaisin lepoa, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Tänään tämä olo alkoi kumuloitumaan siitä, kun huomasin ärsyyntyväni aika pienistäkin asioista ja tein enemmän arkisia askareita kuin mitä olisin oikeasti jaksanut tai halunnut tehdä. Sitten rakas mieheni ehdotti, että menisinkö lepäämään vähäsen. No, minä menin, mutta luin kuitenkin vielä ennen lepohetkeä kirjoituksen siitä, kuinka eräs tytär oli jäänyt vaille lämmintä isäsuhdetta ja siksi oli yrittänyt miellyttää miehiä koko elämänsä, jotta kelpaisi edes jollekin. Tämä kirjoitus aiheutti ahdistusta ja surua, sillä tunnistin itseäni kirjoituksest

Pelot menestyksen tiellä

Kuva
  Oltuani nyt seitsemän kuukautta koulunpenkillä voin todeta, että tämä on inspiroivin ja innostavin koulu, mitä olen elämäni aikana käynyt. Opiskelen siis käsityöntekijän ammattitutkintoa, erikoistumisalana tekstiilit. Rakastan luoda asioita; ideoida ja suunnitella sekä sitten myös toteuttaa niitä. Ihan mahtavaa, jos tällä saan joskus vielä elättää itseni ja perheenikin! Elättämiseen liittyen minulla on pelkoja. Löytyykö tekemälleni taiteelle arvostusta, entäpä ostajia? Käsityöntekijän ammatissa ei kannata hinnoitella itseään ja taidettaan liian vaatimattomasti, sillä hinta on yksi merkki itsensä arvostuksesta. Mutta sitten toisaalta on vaarana se, että hinnoittelee itsensä markkinoilta ulos liian korkeine hintalappuineen. Tunnistan itsessäni sen, etten arvosta omia tuotoksiani riittävästi ja siksi saatan työmäärään ja -aikaan nähden laittaa niiden hinnan liian vähäiseksi. Toinen pelko liittyy yrittäjyyteen yleensä. Suomessa ei yrittäjällä ole helppoa. Korkeat verot ja eläkemaksut tun