Voiko fiktio muuttua faktaksi?

 

Tiedämme varmaankin kaikki nämä eräässä kasvoniteessä esiintyvät riippumattomat faktantarkastajat, vai kuinka? Ainakin monelle, eri lähteistä materiaaleja jakavalle tai yhteiskunnan johtohenkilöiden mielestä "vääriä" tai kiellettyjä sanoja käyttävälle henkilölle nämä tarkastajat ovat tulleet hyvin tutuiksi estäen ko. henkilöä jakamasta uudellaan ns. "väärää tietoa" panemalla hänen tilinsä tarkempaan seurantaan, jäähylle tai jopa poistoon. Laitoinpa edellisessä lauseessa tieto-sanan lainausmerkkeihin, koska kyseenalaistan aina uuden tiedon paikkansapitävyyden.

Miksi minä sitten kyseenalaistan uuden tiedon paikkansapitävyyden? Siksi, koska se ei automaattisesti ole heti ja välittömästi faktaa minulle. Meillä jokaisella on omien elämänkokemustemme kautta muodostunut uniikki tietopankki, joka muokkautuu uusien kokemusten ja havaintojen kautta. Meidän aiemmat kokemuksemme ovat värittyneet meidän tunteidemme ja aistimustemme sekä usein vanhemmiltamme opittujen mallien kautta ja siksi jonkun saman tapahtuman kokemus voikin olla täysin erilainen eri henkilöillä, vaikka he olisivat kokeneet tämän tapahtuman yhdessä.

Tieto, fakta tai totuus, joka tässä hetkessä on varma tieto, ei välttämättä hetken päästä olekaan enää niin varmaa. Joskus emme suostu uskomaan muuta kuin sen, mikä meille on tähän asti ollut varma tieto, vaikka epäilys tiedon varmuudesta jo kalvaisikin meidän sisällämme. Se, ettemme suostu kyseenalaistamaan omaa tietoamme/totuuttamme, johtuu pelosta ja monesti myös häpeän pelosta. Jos joutuisimme myöntämään, että joku meidän tietomme onkin epätosi, niin se voi olla todella häpeällistä henkilölle, jolle on tärkeää olla älykäs, tietäväinen ja viisas.

On myös tilanteita, joissa toiselle joku asia on fiktiota sen ollessa täyttä faktaa toiselle. Ihmiselle tyypillistä käyttäytymistä tällaisessa tilanteessa nykyään on se, ettemme helposti sulata sitä, ettei toinen ole samaa mieltä kanssamme tai se, ettemme kunnioita toisen mielipidettä tai kokemuspohjaa, vaan koetamme väkisin syöttää hänelle omaa faktaamme. Miksi sitten se on meille tärkeää, että toinen omaksuisi meidän totuutemme/faktamme? Siksi, että emme olisi yksin oman mielipiteemme kanssa tai siksi, ettei meidän tarvitse myöntää olevamme hakoteillä oman totuutemme kanssa ja taas hävetä sen takia. Tai ehkäpä siksi, että pidämme äärettömän tärkeänä, että toinen "heräisi" totuuteen ja ymmärtäisi, mistä tässä meidän mielestämme on kysymys.

Mutta me emme saa ketään "heräämään" yhtään mihinkään, varsinkaan pakolla. Siinä usein käy juuri päinvastoin; toinen kokee tämän puskevan taktiikan ahdistavana ja luotaantyöntävänä eikä tällöin yhteisymmärrykseen ole mahdollista päästä. Jotta voisimme paremmin ymmärtää toisen näkökantoja, meidän olisi hyvä tarkastella omaa valmiuttamme ja halukkuuttamme kuunnella toista kunnioittavasti ja arvostavasti. Jos tuntuu, että olemme alttiita ajautumaan konflikteihin ja eri leireihin toistemme kanssa, niin aina kannattaa ensin aloittaa korjausliikkeet itsestämme.

Miten voimme keskustella siten, että rakentaisimme siltoja toistemme välille sen sijaan, että poltamme niitä jatkuvasti? Siltojen rakentaminen vaatii yhteistyötä yli omien rajojen, valmiutta hyväksyä ja kunnioittaa toisen näkökantoja ja sopia yhteinen määränpää, jota kohti pyritään. Vain sydämellään voi tällaisia siltoja rakentaa, sillä sydämessämme me kaikki haluamme rakkautta ja voida hyvin ja että kaikki muutkin voisivat hyvin. Niin on ihmisen henkinen sydän rakennettu, antamaan ja vastaanottamaan rakkautta.

Sydän on meidän tärkein välineemme, kun olemme toistemme kanssa tekemisissä. Kaikki maailman pahuus ja pahoinvointi johtuu siitä, että olemme ihmiskuntana ajautuneet pois rakkauden polulta, ja tavoittelemme valtaa ja rikkauksia itsellemme, muista viis. Tällainen oman edun tavoittelu lisää maailmaan vain pahaa oloa, myös tälle tavoittelijalle, lopulta. Nimittäin se, että saa jotain jakamatta edelleen hyvää toisille, tarkoittaa sitä, että jää itse ilman rakkauden tunnetta, joka pyyteettömästä hyvän jakamisesta tulee. Kun ottaa vain itselleen, voi väliaikaisesti tuntea hetken hyvää oloa, mutta se ei kauan kestä, kun sydämemme suree sitä, ettemme saa rakastaa muita ja jakaa hyvää myös heille. Jokainen tietää, miten hyvältä tuntuu, kun saa tarjota toiselle vaikkapa apua tai antaa lahjan, josta toinen todella ilahtuu. Missä tämä hyvä tunne tuntuu kehossamme? No, rinnassahan se tuntuu eli sydämessämme. Ja tämä sama lämpöinen tunne tulee myös tälle toiselle. Eikö olekin ihana ja tavoiteltava tunne, rakastaa ja olla rakastettu?

Monelle meistä yhteisymmärryksen ja siltojen rakentaminen keskenään hyvin eri lailla ajattelevien ja tuntevien välille rakkauden ja sydänyhteyden avulla voi olla tänä päivänä vielä täyttä fiktiota eikä sen toteutumista pidetä todennäköisenä, mutta kaikkien hyvän toivomisen avulla voi saada aikaan todella paljon. Ja sillä, että tahdomme muuttaa pahoinvoinnin hyvinvoinniksi. Uskon, että se aika koittaa vielä, kun me ihmiskuntana olemme viisastuneet siihen pisteeseen, ettemme tahdo sotia, vaan ymmärtää, hyväksyä, auttaa ja rakastaa toisiamme yli kaikkien ihmisten luomien rajojen. Me voimme jokainen aloittaa itsestämme ja antaa hyvän kiertää. Tehdään joka päivä jotain hyvää toisillemme. Harjoitellaan myös hyvän vastaanottamista antamisen lisäksi.

Voiko fiktio muuttua faktaksi? Kyllä voi, ja erityisesti aidosti rakkaudellisilla tarkoitusperillä toteutettuna on kaikkien mahdollista voida hyvin. Me voimme muuttaa fiktion faktaksi, aikalinjojen ja todellisuuksien suuntaa, hyvällä tavalla. Ei toisia sensuroiden ja mitätöiden, vaan kunnioittaen, arvostaen, kurottaen kätemme toisiamme kohti. Yhteistyössä rakkauden nimissä, sydän avoinna.

Rakkaudella

Hanna ❤️