Uusi luku elämäni kirjassa

Olen ollut poissa työelämästä viimeiset viisi ja puoli vuotta. Tämä aika on ollut täysin uudenlaiseen elämään tutustumista. Muutettuani eteläisestä Suomesta Keski-Suomeen en tuntenut täältä ketään muuta kuin silloisen avomieheni ja hänetkin olin tuntenut vain nelisen kuukautta siinä vaiheessa, kun yhteen muutimme. Melkoinen sukellus tuntemattomaan jo sekin. Lisäksi olin toisella kuulla raskaana ja aivan ensimmäistä kertaa elämässäni raskaana ylipäätään. Ikää oli neljäkymmentä, ja olin vasta löytänyt naiseuden ihanuuden ensimmäiset avaimet vajaa vuosi takaperin. Nämä viisi ja puoli vuotta ovat menneet kuin hujauksessa uudenlaista elämää opetellessa. Menin naimisiin ja tulin äidiksi kaksi kertaa, ja olenkin pääasiassa viettänyt pikkulapsielämää lähes koko ajan. Tässä oli hyvin tiivistetysti elämäni kirjan viimeisin luku, joka on nyt sulkeutunut uuden luvun alkaessa. Mutta kuinka tapahtumarikas tuo luku on ollutkaan; niin paljon rakkauden löytämistä ja uudenlaisiin, sekä parisuhteessa elävän vaimon että äidin, identiteetteihin tutustumista.

Kolme kuukautta sitten kuopus aloitti päivähoidon ja minä aloin miettimään, että mitä itse haluaisin tehdä nyt, kun vihdoin on aikaa itselle ja omillekin asioille, unelmien ja haaveiden toteutukselle. Työttömyyskortistossa oleilu ei tuntunut mielekkäältä vaihtoehdolta, vaan sisäinen palo johdatti opiskelemaan jotain uutta. Koen olevani idearikas ja luova ihminen, joten tutkin mahdollisuuksia aloittaa opinnot jollakin luovalla alalla. Olen harrastanut mm. käsin kutomista ja hieman ompeluakin viime vuosina ja vähän piirtänyt sekä laulanutkin. Pohdin, miten voisin yhdistää menneen elämän kokemukseni ja tietämykseni lisänä jotakin uutta. Hain sitten tekstiiliartesaani- sekä mittatilausompelijakoulutuksiin tähtäimessäni työllistää itseni koulutuksen jälkeen monipuolisena yrittäjänä. Mitä monipuolisempi tarjonta yritykselläni on, sitä parempi on kysyntäkin, ajattelen. Ja mitä monipuolisempi on työtehtävien kirjo, sitä paremmin pysyy into ja motivaatio tekemiseenkin, sillä olen parhaimmillani ideoinnissa ja lyhyiden projektien toteuttamisessa.

Erilaisten kaarteiden kautta löysin itselleni täydellisen koulutuksen! Sellaisen, jossa opintosuunnitelma rakentuu koulutuksen edetessä omien toiveideni mukaisesti ja minun yrittäjyystavoitteitani palvellen. Aloitin sitten hiljattain kokopäiväisen opiskelun taideteollisuusalalla. Tavoitteena on valmistua käsityöntekijäksi. Koulutuksen kesto on 1,5-2 vuotta. Motivaatio on todella korkealla!

Kovin toisenlaiset olivat lähtökohdat 27 vuotta sitten. Muistan, kuinka isälläni oli pienimuotoinen puoliautomaattikoneilla varustettu mattokutomo silloin, kun olin valmistunut ylioppilaaksi. Minulle itselleni ei oikein ollut selvää, mitä haluaisin lukion jälkeen tehdä. Sen sijaan isälläni tuntui olevan vahva näkemys siitä, mitä minun tulisi tehdä, ja niinpä hän ohjasi minut hakemaan tekstiiliartesaanikoulutukseen kudontalinjalle. Hän toivoi minusta hänen kutomoonsa uusien mattokuvioiden suunnittelijaa. Hain ruotsinkieliseen kouluun, koska lähiseuduilla ei ollut muita kouluvaihtoehtoja tarjolla. Pääsin oppilaaksi, ja alkuun oli ihan kivaakin käydä koulua, jossa sai kokeilla erilaisia tekniikoita käsitellä tekstiilejä.

Ajan mittaan väsyin siihen, että olisi pitänyt olla joka päivä luova. Silloin ajattelin, ettei minusta ole luovalle alalle ollenkaan, ja reilun puolentoista vuoden opintojen jälkeen lopetin koulun kokonaan. En silloin ymmärtänyt, että olin kyllä luonnostaan luova ihminen (niin kuin me kaikki ihmiset olemme), mutta en vain jaksanut toteuttaa isäni unelmaa. Motivaatio oppimiseen puuttui, koska en ollut oppimassa uusia taitoja itseäni varten. Tein radikaalin suunnanmuutoksen ja hain töihin laitoshuoltajaksi läheiseen vanhainkotiin, koska töitä oli saatava siksi aikaa, kun mietin, mitä oikeasti haluaisin tehdä. Ei minulla koulutusta siivousalalta ollut, mutta ei sitä ilmoituksessa vaadittukaan. Pääsin haastatteluun, ja omaksi yllätyksekseni minut valittiin laitoshuoltajasijaiseksi. Myöhemmin kuulin johtajalta, että hän valitsi minut töihin heille sen takia, että päätin tehdä toisin kuin isäni oli toivonut minun tekevän. Osoitin rohkeutta ja määrätietoisuutta tehdessäni vastoin isäni tahtoa. Vielä enemmän yllätyin, kun kuullessaan tekemästäni radikaalista ratkaisusta isäni sanoi, että "sulle varmaan sopiikin tommonen sosiaalialan työ hyvin" eikä hän myöskään vaikuttanut suuttuneen lainkaan siitä, etten "totellut" häntä ja jatkanut kiltisti artesaanikoulua. Ehkä hän ymmärsi, ettei täysi-ikäistä lasta voi pakottaa mihinkään, mitä hän ei oikeasti itse halua tehdä.

Tänä päivänä muistelen noita aikoja ja huomaan, miten erilaiselta nyt tuntuukaan opiskella samaa alaa, kun teen tätä omasta tahdostani ja sisäisen ohjaukseni viitoittamana. Nyt vasta aika oli kypsä. Ja tällä kertaa RAKASTAN luoda joka päivä jotain uutta! Lisäksi huomaan, että koulun mukanaan tuomat sosiaaliset kanssakäymiset nostavat pintaan mm. yhteisöllisyyteen, yksinäisyyteen ja huonommuuden tunteeseen liittyviä, traumaperäisiä tunteita. Nämä tunteet tulevat nyt kohdatuksi, nähdyksi ja kuulluksi johtuen siitä, että annan tunteiden tulla ja olla. Koetan kohdata kipeät muistot suhtautumalla niihin ja itseeni lämmöllä ja armollisuudella. Sillä minä olen kaiken hyvän arvoinen ❤️ Ja voi poijaat, millainen luku tästä elämäni kirjaan tuleekaan! Suuren kiitollisuuden ja ilon siivittämänä tämän luvun aloitan. Elämälle kiitos!

Rakkaudella

Hanna ❤️