Hannanvirtaa

  Olen viime kuukausina, ja varsinkin viime kesän aikana, saanut tuta sen, kuinka keskeneräinen ihmisenä olen. Joskus erehdyn jostain ihmeen syystä luulemaan, yleensä elämän tuntuessa mukavalta, että olisin suurimmat karikot jo elämässäni selvittänyt, mutta sitten tulee näitä kunnon pyrstölle pyllähdyksiä, jotka muistuttavat minua siitä, että jotkin asiat ovat edelleen pahasti kesken ja selvittämättä. Ja tässä kohtaa tunnen pakahduttavaa ahdistusta ja uupumusta, joiden sydäntä kourivaa intensiteettiä sanat eivät oikein riitä kuvailemaan… Koetan silti avata tuntemuksiani vähän. Usein avautuminen vie uuden oivalluksen äärelle tai muuten vaan helpottaa, kun saa purettua itseään näppäimille. Tunnen siis ahdistusta siitä, etten olekaan päässyt minua kauan seuranneesta armottomuudesta eroon. Kun huomaan, että miten helposti lankean vanhoihin kaavoihin, ja kuinka huonosti olen suoriutunut itsensä rakastamisen ja hyvänä pitämisen suhteen, suutun itselleni ja alan sättimään itseäni. Ahdistun ep