Hannanvirtaa

  “Mun koti ei oo täällä” lauloi Chisu joskus monta vuotta sitten ekaa kertaa. Se laulu riipaisi silloin ja se riipaisee tänä päivänäkin, tosin hieman erilainen sävy siinä riipaisussa nykyään on. Tämä blogi on kirjoitettu siksi, että minun on kerrottava, mikä minua riipaisee. Olen etsinyt omaa heimoani koko elämäni. Olen tuntenut sellaista syvää kaipuuta jonnekin ja joidenkin, sydämessä ja sielussa oikealta tuntuvien entiteettien joukkoon. Ja tämä kaipuun tunne on taasen voimistunut viime vuosina ja aivan viime aikoina. Kaipuu tuntuu sellaisena kaihertavana, surullisenakin tunteena kehossa ja erityisesti sydänalassa. Minusta tuntuu, että jossain on sellaisia entiteettejä, jotka voivat “tyydyttää” yhteydellään sydämeni ja sieluni kaipuun. Saattaa olla, että täyttymyksen tila ja entiteetit ovat aivan vieressäni, odottamassa, että hoksaisin käyttää avainta, jolla siihen tilaan ja rakkaiden luo pääsisi. Tämä kaipuun tunne ei ole pelkästään fyysistä; tämä sisältää kaikki olemuspuoleni ja i