Avunhuuto sisimmästä

 

Nyt, rakkaat lukijat, kirjoitan erittäin tärkeästä aiheesta, sisäisestä lapsesta. Jos haluat tietää, mitä minulle aiheesta nousee, jatka lukemista.

Mikä tai kuka on sisäinen lapsi?

Hän on meidän jokaisen ihmisen sisimmässä asuva pieni lapsi, joka pitää huolta siitä, että me kuuntelisimme sisimpämme ääntä ja muistaisimme elää yhtä vahvasti hetkessä, kuten pieni lapsi elää. Olemme ehkä tarkkailleet, kuinka lapset tutustuvat maailmaan avoimesti ja ennakkoluulottomasti. Lapsella on luottamusta siihen, että elämä kantaa ja tuo hänelle kaiken mitä hän tarvitsee siinä hetkessä. Ja mitään muuta lapsi ei kaipaakaan kuin vähän leikkiä, naurua, syliä, kuulluksi tulemista, ymmärrystä, ehdoitta rakastamista ja hyväksyntää.

Sisäisen lapsen avunhuuto

Joskus me unohdamme tyystin kuunnella, mitä sisäinen lapsemme kaipaa ja silloin hän saattaa huutaa jo sydän vereslihalla huomiota, emmekä silti kuule häntä. Tällaisessa tilanteessa yleensä aikuinen ihminen elää robottimaista, huolien täyttämää ja ilotonta elämää. Hän on menettänyt uskonsa onnelliseen ja tasapainoiseen elämään. Kenties hän pelkää kuolemaa niin paljon, että koettaa materiaa haalimalla ostaa turvallisuuden tunnetta itselleen. Hän saattaa pelätä myös rakkautta ja rakentaa tunteidensa päälle suojamuurin, ettei vaan kukaan pääse herkkää sydäntä vahingoittamaan. Nämä ovat ihmisen puolustusmekanismeja tilanteessa, jossa luottamus elämään on kaikonnut. Ahdistus kasvaa, koska lasta itsessämme ei kuulla.

Tässä kaikessa piileekin jännä paradoksi: Vain olemalla avoin ja haavoittuvainen voi saavuttaa luottamuksen elämään ja rakkauteen. Elämälle on uskallettava antaa ohjat ja ainoa, mitä itselle jää tehtäväksi, on elää sydäntään kuunnellen. Siellä sydämessä se sisäinen lapsikin on antamassa ohjeitaan sinulle.

Miten saan yhteyden sisäiseen lapseeni?

Itselläni on toiminut parhaiten se, että heittäydyn nauttimaan tästä hetkestä, jota juuri nyt elän. Kun hetkestä löytää ilon, niin sitä seuraa kiitollisuus, vapaus, nauru, toisinaan myös kiukku ja itku. Ja se on aivan mahtavaa, jos voi tunteitaan näyttää vapaasti. Tässä kohtaa kannattaa varmistaa, varsinkin osana yhteisöä, että on hyväksyvässä ilmapiirissä, lempeiden ja ymmärtävien ihmisten ympäröimänä. Sisäinen lapsi tarvitsee turvallisen yhteisön, jossa olla oma itsensä.

Myös meditaatio ja hiljentyminen itsensä äärelle ovat hyviä keinoja kommunikoida sisäisen lapsensa kanssa. Hiljentymishetkessä kysyn itseltäni kysymyksiä, kuten "mitä kaipaan juuri nyt tai miksi minua ahdistaa" tms. Ja sisin vastaa aina jollakin tavalla. Joskus se on lause, joka tulee mieleen tai vaikkapa joku musiikki, jonka sanoissa piilee vastaus kysymykseeni. Meditaatiossa voin tehdä matkan sisäisen lapseni luokse ja antaa itselleni rakkautta ja syliä, mitä ikinä hän sillä hetkellä kaipaakaan. Jokaisella on oma tapansa löytää itsensä äärelle, nämä em. tyylit ovat minun tapojani.

Mitä kuuluu pikku-Hannalle?

Minun sisäinen lapseni on tällä hetkellä 7-vuotias, tunne-elämältään hyvin herkkä ja haavoittuva Hanna. Olen kulkenut pikku-Hannan kanssa sieltä vauva-ajoista koulun aloituksen, ja sitä myötä yhteisöllisyyden sekä oman paikkansa eri yhteisöissä löytämisen, kynnykselle. Koin aiemmin syvää vauvaiän turvattomuutta, kunnes löysin turvan itsestäni. Olen kokenut 3-vuotiaan kaikkivoipaisuuden ja kiukun, nyt sekin on käyty läpi, tältä erää. Tässä hetkessä olen läpikäymässä paikkaani ja tuntemuksiani eri yhteisöjen kanssa. Yhteisöjäni ovat mm. primaari- ja sekundaariperhe, suku, vapaaehtoistyöhön liittyvät yhteisöt, opiskeluun liittyvät yhteisöt ja ystävät. Harjoittelen ja tarkastelen sitä, millä tavalla tulen yhteisöön, miten olla osa sitä toisia kunnioittaen ja sitä, etten menisi minulle niin tuttuun tyyliini eli miellyttämään muita. Olin myös koulukiusattu, ja tämän trauman työstö vaatii paljon aikaa sekä lempeyttä itseä kohtaan. Anteeksianto niin itselle kuin toisille on erittäin tärkeää.

Joskus tämä sisäisen lapsen tarpeiden kanssa työskentely voi tuntua todella raskaalta, sillä tunnehaavat ovat erittäin kivuliaita. Mutta se palkitsee työskentelijän, kun haava lähtee paranemaan traumojen purun myötä. Kun jokin trauma on työstetty, koko tunne-energia ko. asiaan on muuttunut. Siitä sen tietää, että eteenpäin on päästy, kun jokin on muuttunut.

Kiitos, pikku-Hanna ja nyt-Hanna! Olemme yhtä, olemme rakkaat. Pidetään huolta toisistamme.

Rakkaudella

Hanna ❤️