Pyhä ruoka

Ruoka on tärkeä elementti ihmisen elämässä ja elinehtohan se useimmille on, jos hengissä haluaa selvitä. Ruokaan suhtaudutaan monin tavoin; toisille se on nautinnon lähde, toisille välttämätön paha. Minulle ruoka on ollut aina jollain tavalla tärkeää.

Olen elämäni aikana kokenut yhtä sun toista ruoan äärellä. Olen saanut nauttia monenlaisia makuelämyksiä ruoan parissa, niin miellyttäviä kuin epämiellyttäviäkin. Pienenä lapsena rakastin aidon voin makua niin paljon, että söin sitä suoraan rasiasta. Maksan syöminen taas on ollut vaikeaa sen jälkeen, kun minut pakotettiin syömään maksasuikaleita alle kouluikäisenä (varsinkin, kun ne olivat jo kylmiä kikkareita lautasella). Kelläpä ei olisi sellaisia ruokamuistoja, joiden avulla pystyy helposti tavoittamaan saman makuelämyksen tuntien sen maun jopa suussaan elämystä muistellessaan?

Olen pihistellyt ja ollut myös kursailematon ruoan kanssa elämäni varrella. Välitön suhteeni ruokaan ja ravintoon alkoi vinoutumaan viimeistään siinä kohtaa, kun kuusivuotisneuvolatarkastuksessa lääkäri totesi äidilleni minun kuulteni, että: "Tämä tyttö on lihava ja hänen pitää laihtua ennen kouluun menoa." Muistan tämän hetken vieläkin, 44-vuotiaana. Muistan sen häpeän, jota tunsin nuo sanat kuultuani. Muistan, kuinka tunsin olevani vääränlainen ja kelpaamaton. Silloin en vielä ymmärtänyt, että neuvolan käyriä luetaan kuin raamattua; yksilölliset vaihtelut käyristä eivät olleet sallittuja. Piti mahtua muottiin.

No, tästä asetelmasta seurasi paljon kärsimystä, mm. itsevihaa, uusia, ruokaan ja syömiseen liittyviä, haitallisia ajatusrakennelmia ja häpeää, vuosikymmeniksi eteenpäin.

Suurimman osan elämästäni olen laihdutellut ja lihonut, ees sun taas. Olin tunnesyöjä. Söin iloon, tylsyyteen, pettymyksiin ja onnistumisiinkin. Joskus söin itseni ähkyyn, vaikkei oikeasti ollut nälkäkään. Täytin tyhjyyttä sisälläni ahmimalla. Surun keskellä ei ruoka maittanut.

Ruoka ja ravitsemus on ollut lähestulkoon uskonnonomaisessakin roolissa, tietynlainen ruokavalio ja sen noudattaminen oli hyvin pyhää. Luin ravinnosta terveyden edistäjänä paljon. Noudatin muutama vuosi sitten vuoden verran erittäin tarkkaa ruokavaliota. Mutta tämäkään ei ollut minulle sopiva tie. Kaipasin helppoutta ja joustoa ruokavaliooni.

Lopulta luovutin kontrollista painoni ja ruoan suhteen. Päätin olla äärimmäisen lempeä ja armollinen itselleni. Päätin sallia itselleni kaiken hyvän. Työskentelin tunnesyömisen juurisyiden kanssa ja niin sekin tarve syödä tunnetiloihin lakkasi olemasta. Kuuntelen kehoani siinä, mitä se kokee tarvitsevansa. Hyväksyn sen, miltä näytän ja rakastan kehoani niin hyvin kuin vain sallin itseni rakastaa. Tämä irtipäästäminen syömisen kontrolloinnista on johtanut siihen, että painoni ei ole enää jojoillut lainkaan enkä tunne syyllisyyttä herkutteluista. Ajattelen syömäni ruoan olevan minulle hyväksi ja silloinhan se sitä on.

Edelleen ruoka on minulle pyhää, mutta eri tavalla kuin ennen. Ruoka ja syöminen ei hallitse elämääni, vaan minä syön rennosti ja mahdollisimman paljon kehoni viestejä kuunnellen. Olen erittäin kiitollinen ravinnosta, jota päivittäin saan. Kiinnitän huomiota ruoan puhtauteen, lisäaineettomuuteen. Kunnioitan suuresti heitä, jotka kasvattavat itse ruokansa.

Toivon, että nyky-yhteiskunnassa herättäisiin vähitellen kunnioittamaan puhdasta ja luonnonmukaista ruokaa. Ja toivon kokkaamisenkin saavuttavan arvonsa mukaisen aseman eli sen tilan, että ruoan valmistus on pyhää ja kaunista. Tällöin tuloksena on rakkaudella tehtyä, hyvän makuista ruokaa, joka ravitsee meitä juuri oikealla tavalla.

Nautinnollisia ja oivaltavia hetkiä ruoan parissa kaikille, hyvää ruokahalua!

Rakkaudella,

Hanna ❤️