Voi peilit, peilit...

Voi peilit, peilit…

Tuhansia kertoja olen teitä katsonut,

ja silti joskus en ole ymmärtänyt näkemääni millään…

Kunnes kohtaan viimeisen peilin, jonka kuvajainen onkin täysin selkeä.

Siinä se on ollut tarjolla monia kertoja aiemminkin, mutta minä olen tuijotellut jotain vääristymää.

Mutta hei, koskaan ei ole liian myöhäistä löytää aitoa ja rehellistä kuvajaista.

Kiitän sydämestäni kaikkia tähänastisia peilejäni, olen teidän avullanne oppinut ihmisyydestä eniten.

❤️🙏❤️ Kiitos Kiitos Kiitos ❤️🙏❤️

 

Ja sitten asiaan. Aiheena tällä kertaa ovat siis peilit, joilla tässä tarkoitan kaikkea sitä todellisuutemme ilmentymää, jonka avulla voimme oppia enemmän itsestämme ihmisenä. Jos siis haluamme antautua opin tielle.

Minä uskon, että todellisuuteni on kuin maailma, jossa jokainen asia, joka tulee tietoisuuteeni, on peilaus omasta sisimmästäni eli ulkoinen maailma = sisäinen maailma. Tosin mikään peilattu asia ei yleensä ole niin mustavalkoinen kuin miltä peilistä näyttää. Joskus jokin toisessa oleva, ärsyttävä piirre, on suora peilaus siitä, että olen itse samanlainen, mutta en halua nähdä sitä itsessäni tahi myöntää sitä. Joskus taas ärsyttävä piirre on jotain, jonka haluaisin itsessäni olevan ja se ärsyttää toisessa siksi, etten halua myöntää itselleni, että kadehdin tuota piirrettä, joka minulta puuttuu.

Sitten on myös sellaista peilausta, jossa toisessa havaitaan kauniita ja ihastuttavia piirteitä. Tällöin peilaan toisista sitä, mitä minussakin on. Itse peilaan paljolti tällä tavalla toisia. Harvemmin tulee enää vastaan ärsyttäviä tyyppejä. Mutta kun sellainen sitten lopulta taas tulee, käännän katseen tuttuun tapaan itseeni ja tutkin, miksi toinen ärsyttää. Joskus syy on hyvin syvällä eikä se välttämättä heti aukea, mutta nämä voimakkaita tunteita ja reaktioita aiheuttavat peilit ovat kyllä ihania haasteita ihmisyyden tiellä. Ilman haasteita olisi elämäni suorastaan tylsää. Onneksi haasteita ei ole puutetta, aina on jotain.

Yksi iso haaste ihmisille voi olla se, että miten suhtautua peileihin niin, ettei vedä peiliä päin näköä tai suolla karkeita sanoja hänelle. Sillä eihän se peilin vika ole, jos minä saan jonkin tunnereaktion hänen tuomastaan viestistä minulle. Nuorena yleensä loukkaannuin ja vetäydyin kuoreeni. En ylipäätään kestänyt lainkaan kritiikkiä, koska koin sen kertovan siitä, kuinka huono olen kokonaisuudessaan. Nyt otan peilauksen lahjana vastaan ja pystyn aika hyvin pysymään rauhan tilassa. Mutta kuitenkin olen huomannut, että mitä läheisempi henkilö minulle on, sitä vaikeampaa on rauhan tilassa pysyä. Eli opettelen edelleen.

Mielestäni peilaus on parasta, mitä toisilta voi itselleen saada. Siksi halusinkin jo aluksi kiittää kaikkia peilejäni, sillä te olette minulle tärkeitä. Jätin naamakirjan maailman hetki sitten. Siellä peilejä riitti, mutta en halunnut enää jatkaa siellä, koska naamis alkoi sekoilemaan niin paljon. Nykyään päivitän kuulumisiani MeWe:ssa. Jos haluat tulla peilikseni tai kaveriksi muuten vain, niin löydät sieltä minut omalla nimelläni. Ensi kertaan taas!

Rakkaudella

Hanna ❤️