Heräsin henkiin - jälleen kerran

 Olen pitänyt hiljaiseloa pidempään, koska en ole tuntenut kutsumusta kirjoittaa. Olen sallinut tuon kutsumuksen odottaa niin kauan kuin on tarpeen, ja nyt kesken meditaatiohetken kutsumus saapui sitten tietoisuuteeni.

Olen monta kertaa elämäni aikana ollut pysähtyneessä tilassa, ikään kuin jonkinlaisessa tasannevaiheessa. Tämä kulunut kesä on ollut selkeästi palautumisen aikaa sekä myös uusien, alkuvuodesta käynnistyneiden prosessien sulattelua. Pysähtyneisyyden tila valtaa yleensä elämän silloin, kun olen taas suorittanut jotain. Silloin, kun jotain väkisin puskee, elämä ei tunnu enää hyvältä ja silloin on osattava pysähtyä.

Keväällä huomasin, että olin ottanut tehtäväkseni aivan liian monta isoa palaa kerralla. Koitin edetä henkisyyden polulla nopeutetusti, mutta ei se onnistunutkaan. Koin pettymyksen tunteita, kun en voinutkaan suit sait sukkelaan hoitaa vanhoja, opittuja malleja pois itsestäni. Mutta sitten samaan aikaan annoin armon laskeutua ylleni ja koko kesän vietinkin ollen itselleni armollinen, ja sallien jopa taantumuksellisen tilan. Tosin ei se sinänsä ollut taantumuksellinen tila, koska en ollut oikeastaan vielä edennyt pidemmälle muuten kuin ajatuksen tasolla. Tiesin, mihin pyrkisin, mutta ei sinne perille voi edes pyrkiä, ellei ole ensin käsitellyt vanhaa alta pois.

Minä halusin päästä puhtaan rakkauden tielle ja unohtaa egon. Olen oppinut kesän aikana, ettei egoa tarvitse tappaa tai vaimentaa. Miksi meille olisi annettu ego, jos se ei olisi meille hyödyllinen työkalu ihmisyyden tiellä? Uskon, että kaikkeudessa ei ole mitään turhaa ja ego on aivan loistava muistuttaja siitä, että olemme täällä opettelemassa ihmisyyttä.

Minä haluaisin hypätä jo ihmisyyden seuraavalle tasolle, jossa rakkaus on pyyteetöntä ja armollista kaikissa muodoissaan ja tällöin ei esim. sotia enää olisi. Mutta siihen meillä on vielä matkaa paljon. Halut eivät yleensä ole sydämestä tulevia impulsseja, vaan ne syntyvät kärsimättömyydestä ja tyytymättömyydestä johonkin. Jospa minäkin oppisin jossain kohtaa sen, että ainoastaan puhtaalla intentiolla ja uskomalla rakkauteen voimme saavuttaa pitkällä aikavälillä tuloksiakin. Tärkeintä on, että kuuntelen intuitiotani, tuota tarkkaa, sisäistä kompassiani. Se kyllä kertoo, mitä kannattaa tehdä missäkin vaiheessa ja milloin on aika taas hengitellä ja pysähtyä.

Syksyn myötä tulee taas uusia haasteita ja oppiläksyjä, sellainen kutina minulla on. Oli todella tarpeen tuo kesäinen hengähdystauko ja nyt voinkin taas valmistautua upeaan, haastavaan syksyyn. Toivon sinulle, rakas lukija, oikein paljon armollisuuden sekä rakkauden tunteita itseäsi kohtaan, sillä niistä tunteista meillä ihmisillä on ollut pulaa jo pitkään ja niitä tulemme syksyn mittaan tarvitsemaan.

Rakkaudella

Hanna ❤️