Ei haukku haavaa tee - vai tekeekö sittenkin?

 

Suomalaiset edelleen kavahtavat itsensä kehumista, ainakin toistaiseksi suurin osa kansasta kavahtaa. Olin mennyt antamaan sydämen omalle postaukselleni Twitterissä ja rakas mieheni sanoi siihen heti, ettei omista päivityksistä saa tykätä, ja että nettietiketti sanoo, ettei se ole sopivaa. Pyysin perusteluja siitä, miksei niin saa tehdä. Selitykseksi sain, että se on itsekehua negatiivisessa mielessä. Kuulemma oman postauksensa tykkääjä antaa viestin, että kokisi olevansa muiden yläpuolella ja parempi kuin muut. Hän sanoi myös, että on sellainen suomalainen sananlaskukin olemassa kuin oma kehu haisee.

Minulle nämä perustelut olivat siinä hetkessä täysin käsittämättömiä. Tunsin, että olin jo aikaa sitten murtanut nämä valheelliset ja itseä pienentävät uskomukset omasta järjestelmästäni. Mutta olinko sittenkään, kun tämä asia kuitenkin tuli taas eteeni?

Selitin miehelleni, että oma intentioni sydänten ja tykkäysten laittamiseen on rakkaus itseäni kohtaan sekä runsauden luominen. Sydämellisyys lisää sydämellisyyttä jne. En koe olevani parempi kuin muut, sillä ymmärrän, että me kaikki olemme yhtä. Muut ihmiset ovat osa minua. Koin tulleeni väärinymmärretyksi Tulin äkkipikaistuksissa siihen tulokseen, että mieheni sanomalla on juurensa rakkaudettomuudessa; tuossa kärsimyksen tilassa, joka suuresti nyky-yhteiskuntaamme riivaa.

Mieheni oli siis päässyt painamaan oikein kunnolla sisimmässäni olevaa punaista nappia, ja reaktioni oli sydämistyminen. Tällä kertaa reaktiossani oli kyse siitä, että peilasin hänestä omia haavojani, joita olen saanut aiemman elämäni aikana, kun olen kokenut tulleeni mitätöidyksi, alistetuksi, tylytetyksi jne. Ymmärsin mieheni intention täysin väärin kuvitellessani, että hän sanoi huomautuksensa samoista lähtökohdista käsin kuin aiemman elämäni ihmiset, jotka syystä tai toisesta pääsivät tukahduttamaan valoani.

Kun sitten keskustelimme hänen syistään kertoa minulle tuon huomionsa, ymmärrykseni tapahtuneesta avautui. Ymmärsin, että hänen tarkoituksensa oli rakkaudellisesti opastaa minua somemaailman kiemuroissa. Kiitin koko sydämestäni häntä opetuksesta ja siitä, että hän jaksaa tukea minua ja pysyä rinnallani vaikeinakin aikoina. Pyysin anteeksi sitä, että heijastin omaa rakkaudettomuushaavaani hänestä ja oletin siis hänen sanomansa kumpuavan hänen omasta rakkaudettomuudestaan, kun koko ajan kyse olikin minun tunteistani ja haavoistani.

Minulla on vielä eheytettävää itsessäni eikä se haittaa, sillä aikaa on. Tunnen vain todella syvää kiitollisuutta siitä, että nämä eheytystä vaativat kohdat itsessäni tulevat käsiteltäväkseni, halusin sitä tai en. Palatakseni vielä tuohon suomalaisten luonteenlaatuun ja sananlaskujen negatiiviseen sävyyn olen huomioinut, että toisen pienentäminen on todella vanhaa, ummehtunutta energiaa eikä sellainen ole enää uuden, rakkaudellisen maailman tapa. Uudessa energiassa me nostamme toinen toisiamme ja osaamme ottaa opiksemme myös asiallisesta, rakkaudellisesta kritiikistä, sillä kritiikin intentio on puhdas ja lämminhenkinen. Me voimme myös luoda uusia sananlaskuja, joilla on kannustava vaikutus. Miltä kuulostaisi tällainen: "Ken pienestä kiittää, niin hällä pian kiitoksen aiheita riittää!"

Rakkaudella

Hanna ❤️

P.S. Minut sekä omien postausteni tykkäykset ja sydämet löydät somesta mm. näistä kanavista:

https://mewe.com/i/hl10

https://t.me/hannalindstromofficial

https://instagram.com/hannalindstromofficial?igshid=ZDdkNTZiNTM=

https://twitter.com/HannaLi777?t=4XYWC0YrGkgyuC-Og8aw1g&s=09