Juuret syvällä minussa

 

Olen syntynyt sukuun, jossa vaikeista asioista ei ole puhuttu, ja puhumattomuuden linja on kattanut jo monta sukupolvea. Viime aikoina minulle on noussut tarve puhdistaa sukutraumoja. Tarve on ilmennyt unien muodossa, kehollisena kipuiluna ja voimakkaana sisäisenä ohjauksena selvittää unholaan painettuja asioita. Minusta on tärkeää muistella ja kaivella menneitä, sillä monet esivanhempiemme tunteet ja kokemukset kulkevat meidän jälkeläisten kehoissa erilaisina tukoksina, vaivoina ja kiputiloina.

Minulla on autoimmuunisairaus lipödeema, joka on rasva-aineenvaihdunnan häiriö, jossa ns. epänormaalia, selluliitinomaista rasvaa kertyy alavartaloon paljon ja myöhemmin myös käsivarsiin. Rasva-aineenvaihdunnan häiriö taas johtuu hormonitoiminnan epätasapainosta, mutta se ei ole se alkuperäinen juurisyy. Juurisyytä ei kukaan tiedä, vaikka tätä sairautta on tutkittu jo aika paljon mm. Keski-Euroopan maissa. Suomessa tästä taudista ei terveysalan ammattilaiset paljoa tiedä ja täten tätä sairautta potevat ihmiset jäävät aika lailla ilman hoitoa. Tällä hetkellä ainoat hoitomuodot minun tietojeni mukaan tähän sairauteen ovat oireenmukaisia eli lymfahoito helpottamaan kudospainetta sekä rasvaimu, jolla tätä sairasta rasvaa poistetaan. Rasvaimun saa ainoastaan yksityisiltä lääkäriasemilta maksamalla koko hoidon itse. Lymfahoitoa voi saada myös terveyskeskuksista mm. painepussihoitona fysioterapian kertakäyntimaksulla.

Minulla tätä rasvaa alkoi kertymään jo noin 5-6-vuotiaana eikä sairaudelle tyypilliseen tapaan teini-iässä, jolloin hormonitoiminta yleensä käynnistyy ja täten myös rasva-aineenvaihdunnan häiriö aktivoituu. Tunnevyöhyketerapiaa opiskelleena muistan sellaisen säännön, että jos jokin vaiva on alkanut ennen seitsemää ikävuotta, on vaivan tunneperäinen alkuperä esivanhemmissa ja heidän kokemissaan traumoissa. Mutta jotta asia ei ole niin yksinkertainen, niin tämä vaiva on tullut minulle tietystä syystä eli sillä on kytkös myös minun omaan elämääni. Jokin tunneasia minun elämässäni vaikuttaa siihen, miksi sairaus aiheuttaa epämukavuutta. Samalla, kun löydän tunneperäisen juurisyyn omasta elämästäni ja prosessoin sitä, puhdistan myös esivanhempieni traumoja (ja usein näistä heidän kokemistaan traumoista tulee jonkinlainen muistijälki myös minun tajuntaani), ja puhdistan myös omien jälkeläisteni tunnetaakkaa, jolloin heillä on astetta helpompaa elää sen trauman osalta.

Päästäkseni traumataakan jäljille olen ollut yhteydessä setääni. Kysyin yli 13 vuotta sitten kuolleen isäni elämästä asioita, ja samalla omasta lapsuudestani ja nuoruudestani tuli asioita esille, joita en itse muistanutkaan. Kaiken kuulemani perusteella ymmärsin, että minun isän puolen suvussa häpeä ja syyllisyys ovat olleet kantavia tunneteemoja, ja nämä tunteet ovat aiheuttaneet sen, ettei näistä ikävistä asioista ole haluttu puhua. Salaisuuksien vyyhti on purettava ja ilmeisesti minä olen se, joka sitä työtä haluaa tehdä. Muuten eivät fyysiset vaivani helpota.

Mistä sitten tiedän, että minun lipödeemassa on kyse suvun traumoista? Minun sisimpäni kertoo sen, ja sitten myös sukuuni liittyvät, voimakkaat unet viittaavat siihen, että vaietut asiat täytyy paljastaa ja käsitellä pois. Lipödeemassa alaraajat ovat hyvin raskaat, jalat ovat kuin betoniporsaat: pökkelöt, joita yrität liikutella parhaasi mukaan. Jalat särkevät ja ovat erityisen mustelmaherkät ja arat painelulle. Lymfahoito helpottaa vähän paineen tunnetta ja kipuja jaloissa, mutta eipä juuri muuten. Itse en tällä hetkellä saa mitään hoitoa sairauteen, koska olen tunnetyöskentelyllä saanut pidettyä kivut aika pieninä. Mutta aivan viime aikoina on kivut taas aktivoituneet sellaisena hiljaisena kurmotuksena, ja samalla ovat lisääntyneet sukuun liittyvät unet. Se on minulle aivan selvä merkki siitä, että nyt on ruvettava taas hommiin.

Suku ja juuret ovat tärkeitä asioita tässä elämässä, sillä niitä tutkimalla voimme löytää syyn, miksi olemme syntyneet juuri tähän sukuun, näille vanhemmille ja sisarukseksi siskoillemme/veljillemme. Kaikki mennyt on mukanamme tässä hetkessä, juuri nyt. Siksi on tärkeää, että emme jäisi mennyttä liikaa murehtimaan, vaan koettaisimme löytää syyn sille, miksi jokin mennyt palaa eteemme tässä hetkessä. Mitä voimme oppia ja muistaa itsestämme tämän menneisyydestä kumpuavan asian myötä? Se, mitä löytöretkellä paljastuu, saattaa muuttaa elämäämme merkittävästi. Ja sen verran rohkeutta minusta löytyy, että vaikka löytöretki voi olla todella pelottava ja ahdistava, niin se täytyy silti kokea. Siispä seikkailu jatkukoon!

Rakkaudella

Hanna ❤️