Paeta tai taistella vai onko muitakin vaihtoehtoja?

Me ihmiset olemme hyvin mukavuudenhaluisia emmekä haluaisi kohdata ja käsitellä itsellemme epämiellyttäviä asioita. On todella helppoa vain uppoutua fantasiamaailmaan, joka voi olla esim. peli, elokuva, mielikuvamatka tai päihde. Kun olemme tällaisessa maailmassa, unohdamme nyt-hetken, fyysisen todellisuutemme ja itsemme eikä meidän siis tarvitse ajatella sitä arjessa olevaa ikävää asiaa, joka palaa aina jossain vaiheessa mieleemme poistuessamme fantasiamaailmasta. Kun haluamme paeta itseämme ja sisimmästämme nousevia asioita, niin fantasiat tuovat helpotusta ahdistukseemme.

Tämä tapa käsitellä asioita johtaa aina vain suurempaan ahdistukseen ajan kanssa. Minkä lakaiset maton alle, sen löydät sieltä maton alta kyllä myöhemmin. Me kaikki olemme varmasti kokeneet sen, kuinka kokemiemme ongelmien unohtaminen ei niin vain onnistu, koska ne pomppaavat yhä uudestaan ja uudestaan meidän eteemme, kunnes viimein suostumme kohtaamaan ne.

Sitten on vaihtoehtona sellainen lähestymistapa, että mennään täysillä kärsimysten ytimeen ja heilutaan oikein urakalla sen p*skalapion kanssa: kohdataan möröt ja pikku öttiäiset apinanraivolla. Tämän jälkeen ollaan sitten ihan loppu ja prosessista toipuminen kestää kauan. Plussaa on se, että asiat kohdataan eikä niitä lakaista maton alle tulevaa kohtaamista odottamaan.

Olen pohtinut sitä, että miten voisimme yhdistää meille ihmisille ominaisen mukavuudenhalun sekä ongelmien/epämiellyttävien asioiden käsittelyn, jotta itsensä kanssa työskentely ei olisi pelkkää kärsimystä, mutta ei myöskään itsensä pakenemista. Itselläni on kokemusta kahdesta em. toimintatavasta ja näistä kokemuksista on kummunnut uteliaisuuteni uutta toimintatapaa kohtaan. Olen seurannut vierestä rakkaan mieheni tapaa käsitellä epämiellyttäviä asioita ja olen saanut siitä arvokkaan muistutuksen itselleni, että tapoja prosessoida vaikeita ja epämieluisia asioita voi olla useita. Ei tarvitse olla niin mustavalkoinen, sillä kaikki tavat vievät lopulta yhteyteen itsen ja toisten kanssa eli ykseyteen. Minun oli aiemmin vaikeaa käsittää sitä, että prosessointia voi oikeasti tapahtua vain olemalla ja rentoutumalla tai jopa niitä pelejä pelaten ja elokuvia katsellen. Ja kyllä se vain näyttää olevan niin, että se on täysin mahdollista. Tämän olen ihan itse kokenut jo moneen kertaan.

Katsoin vastikään yhden kaksikautisen sarjan, joka imaisi minut mukaansa ensi hetkestä lähtien. Imu oli niin voimakas, että uteliaisuuteni tietää syy sille heräsi ja aloin välittömästi kartoittamaan sitä. Samalla, kun katsoin sarjaa sen päähahmon mukana voimakkaasti eläen, tutkin sisimpääni ja pohdin syitä tunnetiloilleni. Eli olin täysin tietoinen sarjan triggereistä ja siitä, että olin täydellinen kohdeyleisö oman kokemustaustani vuoksi. Olin tietoisesti läsnä itseni kanssa ja samalla viihteen viihdytettävänä. Metkaa! Voin siis pitää hauskaa samaan aikaan, kun löydän kipeitä kohtia itsestäni. Jee!

Löysin sarjan avulla taas itsestäni syvemmän kerroksen; sen syvän kaipauksen yhteyteen sekä ykseyteen, joka ilmenee minussa mm. korostuneena libidona eli seksuaalisuutena. Joidenkin asioiden kohdalla fyysinen manifestaatio on minulle tärkeää. Koen syvää yhteyttä parhaiten erityisesti kehollisesti. Ja uskonkin, että kehollisten kokemusten kautta löytyy tasapaino myös seksuaalienergiaan ajan kanssa.

Mitä muita tapoja käsitellä kipeitä asioita on? Varmasti niitä on monenlaisia ja toivottavasti joskus saan kunnian kuulla niitä lisää teiltä, rakkaat lukijat 😍

Rakkaudella

Hanna ❤️