Suremattomat surut

Suremattomat surut jäävät tukkeeksi kehoon, erityisesti rintakehän alueelle. Niistä on moni rintasyöpä saanut alkunsa tai astma. Itse itkin tänään suomalaisille pyhässä paikassa, saunassa. Olin parina yönä nähnyt unta siitä, kuinka olin jälleen raskaana ja sitten toisessa unessa lapsi oli jo syntynyt. Vastasyntynyt oli nukkunut koko yön ilman heräämistä omassa huoneessaan eikä kukaan meistä uskaltanut käydä katsomassa, oliko hän vielä hengissä. Voi sitä alakulon ja ahdistuksen määrää, joka näistä unista nousikaan.

En ole oikein saanut kiinni siitä, mistä alakulo johtuu, mutta sain onneksi kuitenkin itkettyä siellä saunassa menetetyn lapsen surua. Itkin myös kesken mennyttä alkiota, jota kannoin yhdeksän viikkoa sisälläni vuonna 2019. Jotenkin tiesin heti raskauden alusta, että nyt ei kaikki ole kohdallaan. Suru oli suuri silloin, kun keskenmeno kulminoitui veriseen vessakäyntiin. Minulta taisi jäädä jotenkin kesken se surutyö, mikä liittyy uuden elämän kasvamisen päättymiseen. Rakas enkelilapseni, äiti muistaa ja tuntee sinut ja sinun rakkautesi. Minun rakkauteni sinuun on ikuista.

Vaikka minulla on kaksi ihanaa, elossa olevaa lasta, niin silti suru sinun poismenosta riipaisee. Äiti on aina äiti, vaikka vain hetken verrankin ❤️

En vieläkään tiedä, miksi minun oli tärkeää kokea keskenmeno. Ehkä siksi, etten pitäisi elossa olevia lapsiani itsestäänselvyytenä tai siksi, että osaisin päästää irti kaikesta minulle kuulumattomasta, vaikka se sattuisikin.

Olenko itse kokenut menetyksiä, muuta kuin enkelilapseni? Entäpä esivanhempani? Se on aivan varmaa, että ennen lapsikuolemia oli enemmän. Ja näin äitinä voin vaikka vannoa, että varmasti on äitiä silloinkin riipaissut, kun yhdenkin rakkaan lapsensa menettää. Minun menetykseni ovat suht vähäiset, mutta silti surua ja kaipausta aiheuttaneet. Mummuni oli minulle rakas, varsinkin aikuisiällä olen kokenut vahvan siteen välillämme. Mummuni kuoli, kun olin 6-vuotias. Isäni menetys 32-vuotiaana oli ison prosessin aloittaja. Ja sitten on rakas enkelilapseni.

Annan itselleni luvan tuntea alakuloa ja surua. Jos nyt on aika surra, niin olkoon sitten niin. Samalla voin nöyrästi kiittää elämää siitä, että saan elää rakkaideni kanssa. Kiitän myös siitä, että minulla on ymmärtäviä ja minua tukevia ihmisiä ympärilläni. Suruun auttaa toisen läsnäolo ja syli. Kiitos myös saunan hengelle, joka otit kyyneleeni vastaan.

Rakkaudella

Hanna ❤️