Rajoittuneisuuden tuskaa

Minä tunnistan itsessäni sellaista piirrettä, etten koe kykeneväni näkemään oman logiikkani ulkopuolella olevia ratkaisuja tai tapahtumaketjuja, jotka johtaisivat unelmoituun lopputulokseen. Esimerkkinä voisin kertoa, että unelmoin talosta maalla. Talo on puinen, vanha, siinä on kuisti, pari varaavaa takkaa, leivinuuni, puuhella, puusauna jne. Pihassa on piharakennuksia, omenapuita, jokin vesielementti lähellä, metsää, kalliota jne. No, nykytilanne on se, että asun vuokralla rivitalotyyppisessä ympäristössä, olen työtön opiskelija ja minulla on kaksi pientä, alle kouluikäistä, lasta. Olen muutenkin tienhaarassa urani suhteen. Ahtaan mieleni vuoksi en enää näe itseäni toisen leivissä palkkatöissä, yrittäjyys tuntuisi enemmän omalta vaihtoehdolta. Tiedostan kuitenkin sen, ettei asioiden tarvitse mennä niin mustavalkoisesti. Voinhan esimerkiksi olla osan ajasta jonkun palkkalistoilla ja osan toimia yrittäjänä tai sitten voi olla aivan jotain muuta viritelmää.

Näin somessa, että Tampereen Tarotpuoti etsii osa-aikaista myyjää liikkeeseensä. Jos asuisin Tampereella, olisin jo riemusta kiljuen tehnyt työpaikkahakemuksen heille. Tuollaisessa liikkeessä työskentely olisi minulle aivan ihana asia, suuri kutsumus; minulla on kokemusta erilaisista henkisyyteen, mystiikkaan, magiikkaan sekä energeettiseen työskentelyyn liittyvistä ulottuvuuksista ja osaan “lukea” ihmisiä. Puotiin astuvien ihmisten energiakenttä antaa minulle intuitiivista ohjausta palvella heitä juuri kuten on tarkoitettu ja heille (kuten myös minulle) oikeiden asioiden äärelle. Koskaan ei ole sattumaa se, jos joku puotiin eksyy. En asu Tampereella, perhe ja elämä on hyvin pitkälti Jyväskylässä. Mutta ehkäpä tuon ilmoituksen näkeminen oli eräänlainen etiäinen siitä, mitä minä voisin tehdä täällä Jyväskylän päässä joskus. Jotain yhtä innostavaa ja rakastettavaa työtä.

Minä koen olevani niin rajoittunut, etten pysty näkemään, miten näitä elämäni unelmia saisi toteutumaan niistä lähtökohdista, jotka ovat realiteettia nyt; että miten pääsen pisteestä A pisteeseen B. Luulenpa, että A:n ja B:n väliin tulee kuitenkin useita välipisteitä, etteivät asiat vain voi mennä sillä lailla kivan suoraviivaisesti ja nopeasti, niin kuin mielessäni ajattelen. Tuskastuttaa, kun huomaa olevansa jääräpäinen urautuja. Minä, joka kuvittelen olevani niin luova, uuden aloittaja, olenkin kuvitelmani äärimmäinen vastakohta. Ai että, kun kirpaisee! Ja tähän kohtaan muutama, ihanan voimaannuttava, suomalainen kirosana.

Miten luopua asioiden kontrolloinnista? Miten voisin antaa asioiden mennä omalla painollaan a siten, etten hylkäisi heti suoralta kädeltä sitä, mitä ulkoinen maailma minulle tuputtaa tai tarjoilee? Minä en elä yksin. Minun on otettava huomioon perheeni päätöksiä tehdessäni enkä voi vain lähteä hetken huumassa esimerkiksi kahden kuukauden ulkomaanmatkalle. En voi täysin heittää ohjaksia muiden pidettäväksi, koska minulla on vastuu olla vanhempi, puoliso ja lähimmäinen. Mutta voin kyllä jossain määrin antaa elämän virran viedä. Voisin ainakin lakata jatkuvasti miettimästä sitä, mitä varten teen mitä nyt teen ja miten ihmeessä saan unelmani toteutettua. Jos annan ihmeiden tulla luokseni ja saada asiat menemään kohti unelmiani, niin se vaatii luottamusta asioiden lutviutumiseen.

Jälleen kerran, kuten niin monta kertaa aiemminkin, minua muistutetaan: Luota, Hanna. Luota.

Rakkaudella

Hanna ❤️